sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Jälleen täällä!

Hei! Mulla on todellakin jäänyt kirjottamatta tänne! Asia on johtunut osittain siitä, että puhelimeen ladattava blogger-sovellus ei toimi hyvin, jonka takia en ole pystynyt jakamaan julkaisuja. Taisin viimeksi kirjottaa jouluna joka on aika hullua!! Kuitenkin NYT tänään, minun SYNTYMÄPÄIVÄNÄ sain lahjaksi ikioman läppärin, jonka avulla pystyn taas kirjoittamaan tänne jälleen ja useammin. Täytin siis tänään 13! Koulut alkoi näppärästi kaikilla lapsilla, kesäloman jälkeen joka hurahti nopeasti pois. Minä ja Iso-siskoni olemme nyt molemmat ylä-asteella. Ruusunen ja Artsu on kahdestaan ala-asteella ja Pampanen sekä Arska on kerhossa. Ensimmäisenä päivänä ylä-astetta aloin tekemään Youtube-videoita, mutta niissä lähinnä keskityn itseeni, tosin koko perhe tulee luultavasti näyttäytymään videoilla eli heistä ette paitsi jää;) Youtube  videot on myös jäänyt nyt tekemättä koska puhelin jolla kuvaan, hajosi ja väliaikaisessa on sen verran huono-laatu etten edes yritä kuvata! Mutta nyt on tässä talossa aika mennä nukkumaan, joten lopetan nyt kirjoittamisen. Toivottavasti tulis pian taas tekstiä teille. Hyvät yöt!
-Ava Alda<3